Long time no see

Tai eihän viime kerrasta ole kuin 15 päivää. Kuitenkin, edelleen pikkuhiljaa alan paranemaan. Olen alkanut jo koiran kanssa tekemään lenkkejä, mikä tuntuu jo hyvälle. Välillä huimaa kovasti, mutta koko ajan se menee nopeammin ohitse. Ehkä ensi viikolla ei huimaa enää ollenkaan??

Syömiset ovat edelleen mitä ovat.  Syön klementiinejä (vai satsumoita?), vihreitä omenoita ja porkkanaa. Aika fiiliksen mukaan mennään. En vain yhtään osaa miettiä miten pitäisi syödä, ei edes jaksaisi miettiä. Tällä sitten mennään varmaan vielä ties kuinka monta viikkoa, kunnes jaksan alkaa pohtimaan vaihtoehtoja. Välillä olen kyllä miettinyt jos lisäisi lisää vihanneksia ja ehkä pähkinöitä? En osaa päättää.

Vähäisellä syömisellä ja kipeenä olemisella on kuitenkin jotain hyötyä! Mittailin viime viikolla itseäni kun halusin tilata pikkujoulumekon, olen mukamas pienentynyt jo vaatekokoon 40! Suu vain loksahti täysin auki kun vertailin mittojani koko-taulukkoon. Ei vain tunnu mahdolliselta, miten? Olen yrittänyt miettiä että ehkä tajuton yskiminen, huonosti kulkeva hengitys ja ajoittainen kuumeilu on kuluttanut paljon energiaa? Ei se vain mene omaan päähäni että vaatekoko tippuisi 1,5 kuukaudessa 6-kokoa. Ei edes pari klementiiniä/per päivä ruokavaliolla.
Kuitenkin, mekko tuli eilen ja se sujahti erinomaisesti päälle. Tilasin samassa paketissa myös litistävät aluspöksyt niin pysyy roikkuva vatsanahka kurissa. Vieläkin kun käsille olisi keksitty jotain vastaavaa. Onneksi mekossa on kuitenkin 3/4 hihat niin piilottaa senkin ongelma-alueen.

Olen nyt sitten mittojen puolesta normaalikoossa ja tuntuu omituiselta. Pää ei oikeastaan ole pysynyt mukana. Ei sitä omaa kokoaan pysty tajuamaan, eikä se vielä onnistu varman pitkään aikaan. Ei ainakaan kun tämä on tapahtunut näin äkkiä. Silti jo alan haaveilemaan että olisin ensi kesänä 34- tai 36-koossa. Saahan sitä aina tavoitteita laittaa, eikös?

Ristiriitaista menoa

Edelleen syön aika vähän, vatsa ei tunnu kestävän kauheasti ruokaa. Tuntuu ettei jaksa sulattaa kunnolla. Olen sitten syönyt edelleen satsumoita ja välillä omenaa ja maustamatonta jogurttia. Nahka ei edelleenkään pysy tässä mukana, mikä on aika koukuttavaa.

Painoa en ole vieläkään uskaltanut katsoa, olen yrittänyt olla miettimättä koko asiaa. Ei nyt, ei vielä.

Parantumisen jälkeistä elämää on kyllä tullut pohdittua oikein olan takaa. Kirjoittanut kaiken maailman listoja ja selaillut luontaistuotekauppojen sivuja. Pohtinut nesteenpoistajien hyödyllisyyttä ja jos niistä on hyötyä, mikä merkki on hyvä?

Tämä vaikutti ohjeena aika hyvältä, jotain sen kaltaista olen yrittänyt keksiä itsellenikin:

Kolme ateriaa päivässä tuntuu hyvältä tavoitteelta (aamupala,lounas & päivällinen). Eikä tarvitsisi keksiä listoja pääasiassa kuin vain aamupalalle ja päivälliselle. Lounaalla sitten valitsisi ruokalassa sen fiksuimman vaihtoehdon. Sitten kun saan omat listani valmiiksi, voin joka viikolle valita niistä hyvät yhdistelmät (samalla kun saa tietää mitä lounas-vaihtoehtoja on).

Jostain syystä masennus on ottanut taas täysin valtaansa. Kaikki tuntuu loppujen lopuksi niin turhalta. Tekisi mieli joko alkaa mässyttämään naurettavia määriä ruokaa niin masennus helpottaisi. Tai sitten lopettaa syöminen kokonaan ja velloa pahassa olossa oikein kunnolla.

Tässä viikon sisällä on tullut paljon pikkujoulu-kutsuja ja niitä saadessa eka ajatus on ollut vain että "jos lopettaisin syömisen, mahtuisin aivan kohta yhteen nättiin vanhaan mekkoon". Jotenkin nopealla ja hölmöllä laihdutustavalla tuntuu olevan tällä hetkellä vain hyötyä. Keuhkot paranevat hitaasti ja sairasloma vain jatkuu. Koska olen sairaslomalla, minun ei tarvitse tehdä YHTÄÄN mitään. Sen kun lepäilen ja syön ahkerasti lääkkeitä. Tässä vain on täydellinen sauma lopettaa syöminen. Makaan suurimman osan vuorokaudesta sängyssä, aivan samahan se loppupeleissä on syönkö ollenkaan.

Silti osa minusta yrittää estää ja sanoa että keskity nyt siihen paranemiseen ja katso laihdutusta vasta sen jälkeen.

Kai tässä voisi pitkän papatuksen jälkeen painua taas kerran unten maille.

Paranemassa

Viimiset kolme viikkoa on mennyt sängyn pohjalla, aivan mieletön tauti. Useina päivinä ei ole jaksanut paria tuntia enempää olla hereillä, välillä niin huono olo ettei ole jaksanut jutella miehellekkään sanaakaan. Onneksi hän on kärsivällisesti jaksanut hoitaa minua ja viedä koiraamme ulos.
Nyt on sitten paraneminen alkanut, eikä mitään tietoa kuinka kauan tässä tulee menemään. Eilen kävin ensimmäisen kerran koiran kanssa ulkona ja huh huh, miten heikotti.

Ainut hyvä puoli tässä keuhkokuumeessa on ollut se että olen mukavasti laihtunut. Ruokahalua ei ole ollut koko aikana ja nahka roikkuu vallan viettelevästi. Lähinnä menty pari satsumaa per päivä ruokavaliolla. Tällä tiellä kun jatkaisi, olisin aika äkkiä jo normaalipainoinen. Inhottavan houkutteleva vaihtoehto, mutta ehkä yritän keskittyä paranemiseen. Painoa en ole viitsinyt katsoa, kun tiedän sen nousevan heti kun alan taas syömään enemmän. Veikkaisin silti n. 10 kilon pudotusta. Ainakaan mikään 48 tai 46 farkuista ei pysy päällä kun tänään kokeilin.

Pari päivää on tullut mietittyä oksentelua, sitä on oikeastaan aika ikävä. Ja jos en olisi sitä lopettanut niin olisin edelleen laiha. Ja ehkä hampaaton. Hampaiden takia alunperin lopetin oksentamisen, ne menivät niin huonoon kuntoon. Sinertävät ja hieman läpinäkyvät, jos hampaat nyt voi olla sinertävät. Joten varmaan pitää yliviivata oksentaminen pois vaihtoehdoista, kai.

Olen aivan liian hämmentynyt, kipeenä on aivan liikaa aikaa miettiä kaikkea mahdollista. Kai pitäisi keksiä joku ruokavalio jota noudatan sitten kun olen terve. Jotain yksinkertaista jonka muistaa vaikka unissaan.