Long time no see

Tai eihän viime kerrasta ole kuin 15 päivää. Kuitenkin, edelleen pikkuhiljaa alan paranemaan. Olen alkanut jo koiran kanssa tekemään lenkkejä, mikä tuntuu jo hyvälle. Välillä huimaa kovasti, mutta koko ajan se menee nopeammin ohitse. Ehkä ensi viikolla ei huimaa enää ollenkaan??

Syömiset ovat edelleen mitä ovat.  Syön klementiinejä (vai satsumoita?), vihreitä omenoita ja porkkanaa. Aika fiiliksen mukaan mennään. En vain yhtään osaa miettiä miten pitäisi syödä, ei edes jaksaisi miettiä. Tällä sitten mennään varmaan vielä ties kuinka monta viikkoa, kunnes jaksan alkaa pohtimaan vaihtoehtoja. Välillä olen kyllä miettinyt jos lisäisi lisää vihanneksia ja ehkä pähkinöitä? En osaa päättää.

Vähäisellä syömisellä ja kipeenä olemisella on kuitenkin jotain hyötyä! Mittailin viime viikolla itseäni kun halusin tilata pikkujoulumekon, olen mukamas pienentynyt jo vaatekokoon 40! Suu vain loksahti täysin auki kun vertailin mittojani koko-taulukkoon. Ei vain tunnu mahdolliselta, miten? Olen yrittänyt miettiä että ehkä tajuton yskiminen, huonosti kulkeva hengitys ja ajoittainen kuumeilu on kuluttanut paljon energiaa? Ei se vain mene omaan päähäni että vaatekoko tippuisi 1,5 kuukaudessa 6-kokoa. Ei edes pari klementiiniä/per päivä ruokavaliolla.
Kuitenkin, mekko tuli eilen ja se sujahti erinomaisesti päälle. Tilasin samassa paketissa myös litistävät aluspöksyt niin pysyy roikkuva vatsanahka kurissa. Vieläkin kun käsille olisi keksitty jotain vastaavaa. Onneksi mekossa on kuitenkin 3/4 hihat niin piilottaa senkin ongelma-alueen.

Olen nyt sitten mittojen puolesta normaalikoossa ja tuntuu omituiselta. Pää ei oikeastaan ole pysynyt mukana. Ei sitä omaa kokoaan pysty tajuamaan, eikä se vielä onnistu varman pitkään aikaan. Ei ainakaan kun tämä on tapahtunut näin äkkiä. Silti jo alan haaveilemaan että olisin ensi kesänä 34- tai 36-koossa. Saahan sitä aina tavoitteita laittaa, eikös?

Ristiriitaista menoa

Edelleen syön aika vähän, vatsa ei tunnu kestävän kauheasti ruokaa. Tuntuu ettei jaksa sulattaa kunnolla. Olen sitten syönyt edelleen satsumoita ja välillä omenaa ja maustamatonta jogurttia. Nahka ei edelleenkään pysy tässä mukana, mikä on aika koukuttavaa.

Painoa en ole vieläkään uskaltanut katsoa, olen yrittänyt olla miettimättä koko asiaa. Ei nyt, ei vielä.

Parantumisen jälkeistä elämää on kyllä tullut pohdittua oikein olan takaa. Kirjoittanut kaiken maailman listoja ja selaillut luontaistuotekauppojen sivuja. Pohtinut nesteenpoistajien hyödyllisyyttä ja jos niistä on hyötyä, mikä merkki on hyvä?

Tämä vaikutti ohjeena aika hyvältä, jotain sen kaltaista olen yrittänyt keksiä itsellenikin:

Kolme ateriaa päivässä tuntuu hyvältä tavoitteelta (aamupala,lounas & päivällinen). Eikä tarvitsisi keksiä listoja pääasiassa kuin vain aamupalalle ja päivälliselle. Lounaalla sitten valitsisi ruokalassa sen fiksuimman vaihtoehdon. Sitten kun saan omat listani valmiiksi, voin joka viikolle valita niistä hyvät yhdistelmät (samalla kun saa tietää mitä lounas-vaihtoehtoja on).

Jostain syystä masennus on ottanut taas täysin valtaansa. Kaikki tuntuu loppujen lopuksi niin turhalta. Tekisi mieli joko alkaa mässyttämään naurettavia määriä ruokaa niin masennus helpottaisi. Tai sitten lopettaa syöminen kokonaan ja velloa pahassa olossa oikein kunnolla.

Tässä viikon sisällä on tullut paljon pikkujoulu-kutsuja ja niitä saadessa eka ajatus on ollut vain että "jos lopettaisin syömisen, mahtuisin aivan kohta yhteen nättiin vanhaan mekkoon". Jotenkin nopealla ja hölmöllä laihdutustavalla tuntuu olevan tällä hetkellä vain hyötyä. Keuhkot paranevat hitaasti ja sairasloma vain jatkuu. Koska olen sairaslomalla, minun ei tarvitse tehdä YHTÄÄN mitään. Sen kun lepäilen ja syön ahkerasti lääkkeitä. Tässä vain on täydellinen sauma lopettaa syöminen. Makaan suurimman osan vuorokaudesta sängyssä, aivan samahan se loppupeleissä on syönkö ollenkaan.

Silti osa minusta yrittää estää ja sanoa että keskity nyt siihen paranemiseen ja katso laihdutusta vasta sen jälkeen.

Kai tässä voisi pitkän papatuksen jälkeen painua taas kerran unten maille.

Paranemassa

Viimiset kolme viikkoa on mennyt sängyn pohjalla, aivan mieletön tauti. Useina päivinä ei ole jaksanut paria tuntia enempää olla hereillä, välillä niin huono olo ettei ole jaksanut jutella miehellekkään sanaakaan. Onneksi hän on kärsivällisesti jaksanut hoitaa minua ja viedä koiraamme ulos.
Nyt on sitten paraneminen alkanut, eikä mitään tietoa kuinka kauan tässä tulee menemään. Eilen kävin ensimmäisen kerran koiran kanssa ulkona ja huh huh, miten heikotti.

Ainut hyvä puoli tässä keuhkokuumeessa on ollut se että olen mukavasti laihtunut. Ruokahalua ei ole ollut koko aikana ja nahka roikkuu vallan viettelevästi. Lähinnä menty pari satsumaa per päivä ruokavaliolla. Tällä tiellä kun jatkaisi, olisin aika äkkiä jo normaalipainoinen. Inhottavan houkutteleva vaihtoehto, mutta ehkä yritän keskittyä paranemiseen. Painoa en ole viitsinyt katsoa, kun tiedän sen nousevan heti kun alan taas syömään enemmän. Veikkaisin silti n. 10 kilon pudotusta. Ainakaan mikään 48 tai 46 farkuista ei pysy päällä kun tänään kokeilin.

Pari päivää on tullut mietittyä oksentelua, sitä on oikeastaan aika ikävä. Ja jos en olisi sitä lopettanut niin olisin edelleen laiha. Ja ehkä hampaaton. Hampaiden takia alunperin lopetin oksentamisen, ne menivät niin huonoon kuntoon. Sinertävät ja hieman läpinäkyvät, jos hampaat nyt voi olla sinertävät. Joten varmaan pitää yliviivata oksentaminen pois vaihtoehdoista, kai.

Olen aivan liian hämmentynyt, kipeenä on aivan liikaa aikaa miettiä kaikkea mahdollista. Kai pitäisi keksiä joku ruokavalio jota noudatan sitten kun olen terve. Jotain yksinkertaista jonka muistaa vaikka unissaan.

Sairastelua

Asiat eivät olet sitten menneet kuten suunnittelin. Ei sillä kyllä mahdakkaan mitään.

Mun PITI mennä viime viikolla sinne lääkärille kuten kirjoittelinkin silloin. Noh, enpä mennyt. Välillä olo helpotti ja tuntui silti että liioittelen vain, kyllä tämä tästä. Maanantaina kuitenkin aloin kesken koulupäivän yskimään verta. Ei siinä oikein voinut muuta kun lähteä kiireellä sairaalaan ja tutkimuksiin. Keuhkokuumeksihan se sitten paljastui. Nyt sitten makaan jonkun kuukauden sängyssä ja yritän parantua. Vitutus on tietenkin suuri, ei yhtään huvittaisi tähän väliin, mutta en voi sille mitään.

Tämä ja eilinen on sitten mennyt opettajille sähköposteja laitellen ja tulevia kouluhommia selvitellen. Miten ihmeessä sen kouluprojektinkin kanssa tulee menemään. Tänään en ole tehnyt niiden sähköpostien lisäksi mitään muuta, nukkunut vain. Joku tunti sitten heräilin aivan ihmeissäni, ei mitään tietoa milloin viimeksi olisin näin paljon nukkunut. Vieläkin väsyttäisi, varmaan kohta pitää takaisin sänkyyn suunnistaa. Ehkä paranen sitten nopeammin.

Syömiset varmasti tulevat menemään mielenkiintoisesti , ruokahalua kun ei oikein ole. Upeatahan se olisi jos en koko kuukautena söisi lähes mitään ja menisin reippaasti laihtuneena kouluun. Rahaakin säästyisi ja saisin palkinnoksi ostaa itselleni jotain mukavaa. 

Blogin kirjoittaminen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan luontevammalta, ehkä tämä tästä. En kyllä vieläkään tiedä mihin suuntaan tämä on menossa ja minkälaista blogia haluan pitää? Kuvienkin laittoa olen miettinyt, mutta en tiedä yhtään. 

Pelottavaa

Huomenna alkaisi jouluun asti kestävä kouluprojekti, sitä pitäisi jaksaa tehdä joka päivä normaalin koulun ohella. Aloittelin sitä jo hieman tänään ja huh huh kun stressaa. Yritän koko ajan hokea mielessäni että se kestää vain yhdeksän viikkoa, vain yhdeksän viikkoa. Ei tunnu silti kauheasti rauhoittavan. Pitääkin olla niin negatiivinen.

Samalla tietenkin pääsee laihdutus koetukselle, kun stressaa ja masentaa. Olen niin hirveä tunnesyöjä, ettei mitään rajaa. Aina kun on vaikeata, tekee mieli ratkaista se syömällä. Pitää vain taas totutella siihen ettei sitä ruokaa tipu. Se hyvä puoli tässä yhdeksässä viikossa on se että jos selviän tästä, selviän mistä vain. Tätä hankalampaa laihdutus ajankohtaa ei voi olla ja jos siitä selviän, niin loppu menee leikiten.
Tietenkin pelottaa, että onnistunko? Mitä jos retkahdan täysin? Mitä jos en osaakkaan lopettaa syömistä? Pitää yrittää hillitä epäilyä ja vain uskoa itseeni; minä onnistun ja laihdun.Piste.

Monta päivää on jo houkuttanut lopettaa syöminen hetkeksi kokonaan. Se tuntuisi niin helpolta ratkaisulta, ei tarvitsi miettiä että mitä syö ja kuinka paljon. Tietenkin epäilen aika vahvasti, jaksanko ilman ruokaa käydä kuntosalilla, kävellä koulumatkat ja tehdä sitä kouluprojektia. Mutta olen ainakin kiinnostunut kokeilemaan.

Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta kappas, ei nukuta yhtään. Tekee vain mieli selata tumblr:ia ja miettiä miten huominen menee ja mitä teen. Voisin vaikka kirjata ylös huomisen aikataulua.

05:00 Herään
07:00 Lähden kouluun
08:00-16:00 Koulussa
16:30 Kuntosalille
18:30 Kotona
19:00-21.00 Kouluprojektia

Ja jossain vaiheessa ruokaa ja nukkumaan. Kai. Hah, väsyttää jo ajatella tulevia viikkoja, mutta ei voi mitään. Pitää puskea läpi.

Kotona

Olen lähes 100% varma, että mulle on tullut keuhkokuume. Kaikki oireet viittaavat siihen, ei yhtään huvittaisi. Lähes koko päivä meni sängyssä nukkuen, jaksoin onneksi kuitenkin viedä koiran pitkälle lenkille. Huomenna pakko raahautua lääkäriin ja testeihin, saapahan senkin sitten hoidettua.
Ruoka ei ole tänään maistunut millään, jotenkuten sain alas jogurttia ja leseitä. Laihdutus on tähän mennessä tuntunut helpolta, vaikka melko naurettavilla kalorimäärillä mennään (200-800kcal). Jännittää hieman että milloin alkaa tulemaan takapakkia? Vielä ei ole kyllä ollut edes päänsärkyä, jota ensimmäisenä odotin tulevan. Ehkä runsas veden juonti on auttanut?
Varmaan tässä täytyy mennä takaisin nukkumaan, niin jaksaa aamulla lääkäriin soitella. Bye!

Ensimmäinen postaus

Pitkän harkinnan jälkeen laitoin tämän blogin pystyyn. Kai tässä voisi ensimmäisenä pienen esittelyn tehdä, eikös?

Hei, olen Tanja, 22-vuotias opiskelija. Olen suurimman osan elämästäni kärsinyt masennuksesta ja iso osa on myös kulunut anoreksiaa ja bulimiaa sairastaessa. Lopetin oksentamisen ja muutenkin laihdutuksen 1,5 vuotta sitten (bmi:n ollessa hieman yli 17), jonka tuloksena bmi:ni on nyt kamalat 32,99.
Blogini tarkoituksena on siis laihduttaa takaisin normaalipainoiseksi, en jaksa enää hetkeäkään olla tämän painoinen!
Näin aluksi olen ajatellut tiputtaa painoa mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti ja siinä olen onnistunutkin, painoa on tippunut kahden viikon aikana 10kg ja vaatekokoni on tippunut 50-48 (kohta 46).
Salaa hieman haaveilen olevani vuoden alussa jo normaalipainossa, saa nähdä kuinka käy.

Heh, ensimmäisestä merkinnästä tuli hieman pökkelömäinen, mutta puolustaudun toki sillä miten järkyttävää on kirjoitella näitä lukuja ylös (koko maailman katsottavaksi apua) ja tajuta lopullisesti että jotain on tehtävä.